Apua nepsy-lapsen vanhemman jaksamiseen. Nepsy-oireet vaikeuttavat monen arkea ja tuovat ennen kaikkea haasteita omaan jaksamiseen. Pahimmillaan myös oireista kärsivä nähdään oman persoonan sijasta oireilevana ja muut oireista kärsivinä. Näin persoonat oireiden ja niiden vaikutusten takana unohtuvat ja rooli perhesuhteissa muuttuvat.
Silloin kun on huoli lähimmäisestä, unohtuu ensimmäisenä oma jaksaminen. On helpommin sanottu kuin tehty, että muistaisi laittaa sen happimaskin ensin toisen kasvoille ja auttaa sitten muita. Jos oma jaksaminen loppuu, ei voi silloin olla avuksi kenellekään muullekaan.
Olkkarin valikoima on tehty juuri tätä varten. Sinun ei tarvitse olla kauaa poissa, eikä valmistautua millään lailla. Valikoimasta löydät varmasti jotain valmiiksi tuttua ja mielekästä, sekä paljon uutta kokeilemisen arvoista. Perusvalikoima koostuu kaikesta mikä tekee hyvää mielelle ja keholle. Palauttaa sinua stressistä ja auttaa irtautumaan huolista ja suorittamisesta. Olkkarin valikoimaan pääset kurkkaamaan tästä.
Me yrittäjät Olkkarilla ollaan saatu paljon palautetta myös siitä kuinka roolitus oireilevan ja oireettoman välillä muuttuu kun tehdään jotain tavanomaisesta poikkeavaa yhdessä. Kun oivaltaa ja viettää erilaista laatuaikaa toisen kanssa, näkee hänet aivan uudessa valossa. Samalla luodaan uusia yhteisiä muistoja ja parannetaan kommunikaatiota. Jos haluat mukaan kokemaan tätä, saat varattua paikkasi tästä.
Miksi Olkkarista on sitten apua nepsy-oireisille ja heidän läheisilleen:
- Nykyaika altistaa meidät kaikki nepsy-oireille ja me kaikki kärsimmekin niistä, toiset vain enemmän ja toiset vähemmän
- Väsymys, kuormitus ja stressi mm. ihmissuhteissa pahentavat oireita
- Lapsilla esiintyvä voimakas liikunnantarve saattaa olla sinällään todella kuormittavaa läheisille
- Nepsy- oireiset ovat myös kekseliäitä ja heittäytymiskykyisiä, joten näiden ominaisuuksien valjastaminen hyvään tarkoitukseen on Olkkarilla vaivatonta
- Nepsy- vaikeudet eivät ole oirehtivan syy ja siksi läheisten on erityisen tärkeää huolehtia omasta jaksamisestaan, jotta perhesuhteet pysyvät hyvinä
- Olkkari kattaa pöydän valmiiksi, jotta sinun tarvitsee vain saapua paikalle ja nauttia aisteja nollaavasta tunnelmasta
- Olkkari on kuin irtiottojen autiosaari keskellä kaupunkia
- Olkkarin valikoima sopeutuu kaikkien tarpeisiin , aikatauluihin ja budjetteihin
Olkkarin toiminta perustuu monen eri ammattilaisen toimintaan, joten olet aina hyvissä käsissä. Lisää toiminnastamme voit lukea esim. blogistamme. Olet täysin oikeutettu hyvinvointiin ja me teemme sen sinulle helpoksi ja vaivattomaksi. Lämpimästi tervetuloa Olkkarille!