Maalauskurssit Tampereella kuljettaa osallistujansa perinteisen käsityöläisyyden maailmaan. Sinun ei tarvitse olla taiteellinen, omistaa omia välineitä tai olla ennen tehnyt mitään vastaavaa. Sinun tarvitsee vain saapua paikalle ja ammentaa hyvää fiilistä ja uusia oppeja itsellesi.
Parasta näissä kursseissa on se, että ne raottavat tämän maailman ovea ensikertalaiselle sekä värittävät oven raosta näkyvää maisemaa vielä vivahteikkaammaksi niille joilla välineet pysyvät jo hyvin käsissä. Kurssit järjestetään pienryhmissä, joten jokainen saa varmasti ohjausta ja ehtii kysymään neuvoa ja vinkkejä.
Kurssit järjestetään Tampereen keskustan tuntumassa, Olkkarin tiloissa osoitteessa Pyhäjärvenkatu 10. Paikalle on mahdollista tulla niin omalla autolla, kuin julkisillakin. Tienvarsipaikkoja löytyy hyvin ja kävelymatkan päässä on mm. Koskikeskuksen parkkihalli.
Olkkari on muutaman yrittäjän yhteinen tila, jonka seinien sisällä tapahtuva toiminta tähtää tekemään kurssilaisille hyvän olon. Tähän tähtää myös nämä pitämäni kurssit, mahtavaan fiilikseen ja onnistumisen tunteeseen. Tervetuloa mukaan!
Kustom taide Goes Halloween
Lauantaina 14.10.2023 päästään etkoilemaan halloweenia porukalla kun taidekurssi pärähtää käyntiin. Kurssilla opetellaan Kustom taiteelle ominaista kuvan rakentamista käyttäen pinstripe maaleja ja siveltimiä. Kurssityötä rakentaessa raapaistaan mm. kylttimaalauksen, pinstripemaalauksen ja kolmiuloitteisen kuvan rakentamisen pintaa, joten kurssin jälkeen tulet varmasti katsomaan kaikkea Kustomtaidetta aivan uusin silmin.
Oman työn saa napata kotiin kurssin päätyttyä. Tämän kurssin teema kuljettaa maalaajat Halloweenin siivittämänä lähemmäs mm. Hot Rod Monstereita. Mukaan tarvitset mukavat sisätyöskentelyyn soveltuvat vaatteet, avointa mieltä ja halua oppia uutta.
Kurssille mahtuu kymmenisen ihmistä, joten varaile paikkasi nopsaan. Tämän kurssin voi ostaa myös lahjaksi ja halutessasi saat siihen oikeuttavan lahjakortin minulta. Edellisen Kustom maalaus kurssin tunnelmia pääset kurkkimaan tästä.
Paikan kurssille voit lunastaa tästä linkistä.
Maalataan oluella
Lauantaina 11.11.2023 puolestaan etkoillaan isänpäivää ja maalataan oluella. Kurssilla opetellaan perinteisiä käsityötaitoja mukaillen maalaamaan oluella puukuviointia. Tätä vanhaa tekniikkaa näet normaalisti mm. huonekaluissa ja kirkon penkeissä. Käytämme työhön myös lyöntimetalleja, joita käytetään aidon kullan kanssa mm. kirkon kupoleissa, kehyksissä ja näyteikkunoissa. Enemmän puukuvioinnin maalaamisesta voit lukaista tästä.
Kurssityötä rakentaessa raapaistaan mm. kylttimaalauksen, pinstripemaalauksen ja kolmiulotteisen kuvan rakentamisen pintaa, joten kurssin jälkeen tulet varmasti katsomaan kaikkea Kustomtaidetta aivan uusin silmin. Tämän kurssin sisältö oli hitti menneellä kurssillani ja kaikilla oli jo mielessä mihin kaikkeen näitä tekniikoita voisikaan käyttää.
Kurssin idea onkin innostaa ja inspiroida, niin että osallistuja saa avaimia näiden tekniikoiden käyttöön myös kurssin ulkopuolelle. Nämä tekniikat toimivat niin askartelussa, veneen entisöinnissä, vaappujen teossa, kehysten valmistuksessa, Kustom taiteessa…..
Paikkasi tälle kurssille pääset lunastamaan tästä.
Maalauskurssit Tampereella
Tarjoavat osallistujille uutta näkemystä, oivaltamisen ja onnistumisen tunteita. Olen itse jo niin innoissani tulevasta, enkä malttaisi odottaa. Ensi vuoden kurssitarjonta tulee olemaan taas jotain aivan muuta, joten ei kannata empiä liian kauan.
Te kenelle en ole ennestään tuttu, voitte lukaista tästä pienen esittelyn siitä mitä taide minulle merkitsee.