Kurssi Kustom taiteen maailmaan järjestettiin mahtavassa miljöössä Nakkilan Verstaalla. Verstas saa oikeutetusti tunnustusta Kustom taiteen kotina ja sen seiniä koristaakin taideteokset ympäri maailman. Pelkästään tiloja kierrellessä, riittää ihmeteltävää pitkäksikin aikaa.
Tällä kurssilla oli tarkoitus raottaa Kustom taiteen maailmaa myös heille, kenellä ei ennestään ollut siitä mitään kokemusta, tai edes piirustustaitoa. Työn lomassa tutuksi tuli pinstripe maalit ja niiden käyttö. Sormien välissä alkoi myös luistamaan pinstripesiveltimet ja niksit niiden jouhevaan käyttöön menivät heti testiin.
Halusin järjestää kurssin pienryhmässä, jotta ehdin ohjaamaan jokaista apua tarvitsevaa tarpeeksi ja vaikka näyttämään ihan kädestä pitäen miten homma hoituu. Ryhmäkoko rajautui tällä kertaa 12 osallistujaan ja se osoittautui varsin sopivaksi. Mukaan näihin ryhmiin pääset esim. tästä.
Kurssi sisälsi teoriaa ja paljon käytännön tekemistä. Olin suunnitellut tekemisen niin, että jokainen osallistuja sai kotiin viemisiksi oman Kustom tyylisen taideteoksen, ikäänkuin muistilapuksi kaikesta oppimastaan. Kaikista skeptisimmätkin osallistujat suoriutuivat työstä paremmin kuin hyvin!
Pyrin rakentamaan kurssityön niin, että sen tekemisessä riitti puuhaa niin aloittelijalle kuin pitkälle ehtineellekin. Taiteessa vaikeintahan on vetää raja siihen milloin ollaan valmiita. Moni nappasikin mukaansa siveltimet ja harjoitukset jatkuvat kotona. Muistakaa te kurssilla olleet, että tulevaisuudessa olen vain viestin päässä ja autan mielelläni.
Mitä siellä sitten tapahtui?
Kurssilla rakennettiin Kustom tyylinen maalaus pala kerrallaan. Pohjana toimi musta komposiittilevy, johon maalailin valmiiksi vastaavan työn. Tuon maalaukseni pohjalta teimme vastaavanlaisen duunin pala palalta samalla kun selitin miksi jokainen vaihe tehtiin kuten tehtiin.
Asiaa tuli PALJON ja kynät sauhusikin monella muistiinpanoja tehden. Näihin pääpointteihin palattiin kuitenkin aina uudestaan, jotta ymmärrys niiden tärkeydestä korostui ja vahvistui joka kerralla.
Kurssi kesti 6 tuntia ja kaikki osallistujat pitivät kurssista ja sen sisällöstä. Palautetta tuli rutkasti ja se kuului mm. näin:
- Olimme aivan varmoja että emme saa mitään aikaiseksi, mutta avullasi onnistuimme
- Kurssi oli todella kattava ja hyvin aikataulutettu
- Sain rutkasti vinkkejä maalaamiseen
- Kurssin jälkeen näen koko Kustom taiteen aivan uusin silmin
- Olit ihanan avoin ja rento opettaja ja jaoit mielettömiä niksejä
- Mielenkiintoinen ja inspiroiva kurssi joka antoi paljon uusia näkökulmia
Sydäntäni lämmitti myös valtavasti se, että jokainen kurssille osallistunut haluaisi osallistua toiselle kurssilleni. Joukossa oli yksin, kaverin tai puolison kanssa mukaan uskaltaneita. Yhdelle koko kurssi oli yllätys ja onneksi lopulta todella mieluinen sellainen.
Inspiroiduitko? Lataa alta ilmainen opas, jolla pääset mukaan maalauskurssilaisten sisäpiiriin. Tulevaisuudessa tulet saamaan tietoa maalauskursseista ja vinkkejä Kustom taiteen tekemiseen.