Erikoismaalauskurssi räätälöitynä tarjoaa tilaajalleen mahdollisuuden saada harjoitella juuri niitä tekniikoita mille on tarve. Näitä ovat esimerkiksi:
- kynäruiskumaalaus
- pinstripe, raidoitusmaalaus
- kustom tyylisen kuvan rakentaminen siveltimellä
- kultaus
- puukuviointi eli ootraus
- kylttimaalaus
- efektimaalaus
- kuvan suunnittelu ja värioppi
Tällainen räätälöity kurssi on omiaan, jos kaipaat Tyky-päivää, unohtumattomia polttareita, tekemistä kaveriporukalle tai vaikka olisit alan yritys, joka haluaa laajentaa työntekijöidensä näkemystä maalaamisesta. Kiinnostuneille kerron näistä vaihtoehdoista mielelläni enemmän ja suunnittelen juuri sinun tarpeitasi vastaavan kokonaisuuden.
Mielestäni parhaiten tämän aiheen avaaminen käy kuitenkin esimerkin avulla. Tässä siis esimerkki kyseisestä kurssista, johon sisällytettiin kaikki edellä olevat osa-alueet.
Erikoismaalauskurssi räätälöitynä koululle
Minua pyydettiin opettamaan erikoismaalausta koulutuskeskus Tavastialle Hämeenlinnaan. Kurssille osallistui niin automaalareita, kuin teollisia pintakäsittelijöitäkin ja aikaa kurssille minulle annettiin 4 viikkoa. Koulupäiviä viikossa oli 4 kpl ja ne olivat hieman eri mittaisia. Kurssi alkoi kuitenkin ennakkotehtävällä, jonka osallistujat saivat sähköpostitse.
Ensimmäinen viikko sisälsi esittelyä mitä kaikkea erikoismaalauksella voidaan tehdä ja mitä kaikkea me tekisimme kurssilla. Tykkään sekoitella teoriaa ja käytäntöä, jotta paikallaan istuminen ei turruta innostusta. Sitten pohjustettiin jo kovaa vauhtia kurssitöitä ja ensimmäisenä päivänä kurssitöihin oltiinkin jo loihdittu efektimaalaus. Sitten siirryttiin kynäruiskumaalaukseen, harjoitellen perusteita ja tekniikkaa niin teoriassakin kun käytännössäkin. Sitten näitä oppeja alettiin siirtämään kurssityöhön.
Toisella viikolla maalattiin kynäruiskulla askel askeleelta vaativaa kuvaa kurssityöhön. Kurssille osallistui 18 oppilasta, joista vain yksi oli ennestään koittanut kynäruiskua. Taiteelliseksi itseään kuvasi porukasta kolme oppilasta. Yhdessä tehden ja välillä kädestä pitäen neuvoen kaikki suoriutuivat valtavan hienosti haasteesta. Loppuviikosta kurssityöhön tehtiin jo kultauksiakin.
Kolmas viikko sisälsi taas siveltimien ja pinstripemaalien opiskelua niin teoriassa kuin käytännössäkin. Tutustuttiin raidoitusmaalaukseen ja kylttimaalaukseen ja puhuttiin samalla sommittelusta, kuvien rakentamisesta ja siitä miten ja miksi kurssityö rakentuu siten kuin rakentuu.
Neljännellä viikolla vedettiin vähän henkeä kurssityöstä ja opiskeltiin värioppia ja pohdittiin sitä myös oman työn kautta. Ootrattiin myös eri sävyisiä puukuviointeja, joihin osallistujat pääsivät maalailemaan kurssin jälkeen mm. näyttötöitä. Sitten palattiin oman kurssityön pariin ja viimeisteltiin se. Osallistujat saivat palautteen minulta ja toisin päin. Tuntui kuin neljä viikkoa olisi kulunut viikossa.
Tästä Facebookin linkistä näet esimerkkejä näistä valmiista kurssitöistä
Palaute oli 100% positiivista niin koulutuskeskuksen, kuin kurssille osallistujien osalta.
Tämän kurssin avulla oppilaat suorittivat valinnaisensa, erikoismaalauksen osana omia opintojaan. Suunnittelin kurssin täysin niin, että kaikki opintojen vaatimat kriteerit täyttyivät ja että he saisivat myös inspiraatiota muuhunkin kuin koulujakson suorittamiseen.
Minä ohjaajana
Haluan jakaa perinteisen käsityöläisyyden iloa muille unohtamatta sitä että enää ei eletä 50-luvulla. Kursseillani fiilis menee aina edellä ja tekemisen tulee antaa jotain muutakin tekijälleen kuin vain valmiin kurssityön. Olen pitkälle itseoppinut ja osaankin antaa kurssilaisille paljon niksejä ja vinkkejä, joita ei kirjoista ja kansista löydy.
Työhistoriani on pääpainoisesti yrittäjyyttä ja esimiehen työtä erikoiskaupan alalla. Taide on kulkenut mukanani aina ja siitä voit lukea lisää tästä. Koulutukseni puolestaan on puikkelehtinut erilaisissa yrittäjyyden opinnoissa, hakien vauhtia pienen mutkan kautta automaalariopinnoista, jatkaen matkaa merkonomin opintoihin joissa erikoistuin yrittäjänä toimimiseen. Viimeisin etappi opiskelijana on erikoisammattitutkinnossa joka valmisti pintakäsittelymestariksi tiettävästi ensimmäisenä erikoismaalarina Suomessa.
Ohjaajana olen välitön, täydellä sydämellä mukana, Klamydiaa lainaten ”ei rahasta, ei maineesta vaan pelkästä tunteesta”.